Ortodoksinen kirkko eli kreikkalaiskatolinen kirkko on kristillinen kirkko, johon kuuluu noin 220 miljoonaa kannattajaa. Suurin osa maailman ortodoksisista paikalliskirkoista sijaitsee Venäjällä, Balkanin niemimaalla ja Lähi-idässä. Vanhastaan kreikkalaiskatolisella kirkolla tarkoitettiin yhteisen katolisen kirkon itäistä, bysanttilaista haaraa erotukseksi katolisen kirkon läntisestä eli roomalaiskatolisesta haarasta. Termiä kreikkalaiskatolinen kirkko ei juuri enää käytetä, koska sille on Suomessa 1900-luvun lopussa yritetty vakiinnuttaa toista eli uniaattikirkon merkitystä Venäjällä 1300- ja 1400-luvut olivat taiteen kulta-aikaa. Taiteella oli bysanttilainen pohja, mutta vähitellen Venäjällä alkoi kehittyä uusia muotoja taiteessa. Ikonimaalari Andrei Rublev (n. 1370-1430) maalasi noin vuoden 1410 tienoilla ehkä maailman kuuluisimman ikonin Pyhästä Kolminaisuudesta Aabrahamin vieraana enkeleiden muodossa. Novgorodissa kirkkoarkkitehtuuri kehittyi aivan omaan suuntaansa, jonka ilmentyminä olivat sipulikupolit, korkeat keskustornit ja ikonostaasit. Musiikin puolella Venäjällä kehittyi Bysantin yksiäänisestä neumeista znamenie-sävelmät ja 1600-luvulla musiikki oli täysin moniäänistä. Novgorodissa niistä kehittyi moniäänisiä ja sieltä moniääninen kirkkolaulu siirtyi Moskovaan. |
© Jjaaskelainen.hyrylanlukio |